Riihimäen Dynamon kesäloma alkoi

HK Pötsi voitti toistamiseen Dynamon liigakarsintapelissä, tällä kertaa selvin lukemin. Dynamo putosi kyydistä toisella puoliajalla. 

HK Pötsi voitti keskiviikon yömatsissa Riihimäen Dynamon selvin numeroin. Puoliajalle lähdettäessä Dynamo oli vielä hyvin tuntumassa, kahden maalin päässä, mutta lopussa ero repesi 11 maaliin. Jan Stolt oli kova luu Pötsin maalilla ja torjui 11 heittoa, lannistaen Dynamon pelihuumorin lopullisesti toisella puoliajalla. 

Kun myös ensimmäinen karsintakohtaaminen Riihimäellä päättyi HK Pötsin voittoon, HK Pötsi etenee jatkoon pelaamaan PIF-HIK -ottelun voittajaa vastaan ja mahdollisesta nousupaikasta SM-liigaan kaudelle 2017-2018. 

Dynamon tappio tarkoittaa sitä, että karsintapeleissä lopputuloksissa kaksi joukkuetta tulee olemaan Dynamon yläpuolella ja mahdollisesti divaripaikka kutsuu Dynamoa seuraavalla kaudella. 

Illan teemana oli myös kerätä lipputuloista sekä vapaaehtoisista lahjoituksista syöpäsäätiölle tukea, ja keräys tuotti yhteensä noin tuhat euroa.

 

Torjunnat: Jan Stolt 13, Jouni Nieminen 11, Jari Raikunen 5
Parhaat maalintekijät: Toni Aalto 10, Vili Mattila 8, Sami Karhunen 6, Olof Stenius 5

Ottelun tilastot (SKPL)

 

Radio

Siirry työkalupalkkiin