Dicken askeleen lähempänä mestaruutta. HIFK kaatui maalein 24-17.
Naisten käsipalloliigan finaalisarjassa Dicken vei nimiinsä ensimmäisen ottelun. Alkujakso meni Dickenin viedessä ja HIFK:n suorittaessa viivytystaistelua. Puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen johdossa, lukemissa 12-8.
HIFK pääsi toisen jakson alussa paremmin mukaan peliin ja maalivahti Olsson oli myös paremmin sijoittautuneena pallojen edessä, torjuen ottelussa yhteensä 20 heittoa. Kymmenen minuuttia ennen pelin loppua HIFK oli kuronut etumatkan kahteen maaliin.
Edes Martina Genbergin valitettava ensimmäisen puoliajan loukkaantuminen ei kuitenkaan hidastanut Dickenin tahtia, vaan tiukka loppukiri ja tiivis puolustaminen repi eron lopulta seitsemään maaliin.
Finaalisarja pelataan paras kolmesta -järjestelmästä, ja kolme ensimmäisenä voittoa saavuttanut joukkue nostaa kannun ilmaan. Kolme ensimmäistä peliä pelataan ensimmäisellä viikolla ja HIFK:lla on mahdollisuus tasoittaa ottelusarja jo tulevana lauantaina kotihallissaan. Kolmas peli pelataan heti perään sunnuntaina.
Torjunnat: Alexandra Olsson 20, Sonja Koskinen 14
Parhaat maalintekijät: Johanna Hilli 9, Betina Lillqvist 7, Alexandra Ahlroth 6
*** Sonja Koskinen
** Carolina Böckelman
* Johanna Hilli
Ottelun tilastot (SKPL)
Seuraavat loppuottelut:
2. loppuottelu; 22.4.2017 klo 15:05 Helsingin Urheilutalo HIFK – Dicken
3. loppuottelu; 23.4.2017 klo 16:55 Pirkkolan Palloiluhalli Dicken – HIFK
(4. loppuottelu; 26.4.2017 klo 18:05 Helsingin Urheilutalo HIFK – Dicken)
(5. loppuottelu; 29.4.2017 klo 16:00 Pirkkolan Palloiluhalli Dicken – HIFK)