Butchers aloitti kauden voitolla

Porvoon Butchers kävi hakemassa vierasvoiton Tampereelta numeroin 7-35 (7-21). Saints oli vaisu vastaantulija kauden avausottelussa.

Porvoon Butchers aloitti kauden railakkaasti, voittamalla kauden avausottelunsa selvin numeroin Pyynikillä. Tampere Saints ei saanut koko pelin aikana rytmistä kiinni ja pelin ainoiksi kotijoukkueen pistesuorituksiksi jäi Tuukka Lehtosen 5yd juostu maali ja perään kahteen kertaan suoritettu Jarkko Ylä-Häkkisen lisäpistepotku.

Porvoolaiset onnistuivat laajemmalla rintamalla ja maalisuorituksiin pääsi useampi pelaaja. Pistesuorituksiin ylsivät kaksi kertaa päätyyn pallon kuljettaneet pelinrakentaja Jordan Moore sekä Daniel Luoma. Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu, 215 kokonaisjaardia juossut Darion Hall, onnistui maalin teossa kerran, ja valittiin koko ottelun parhaaksi pelaajaksi.

Tampere Saints jatkaa seuraavaksi ottelulla Hämeenlinnanssa, tulevan viikon torstaina 18.5. Vastaan asettuu oman sarjakautensa avausottelussa, lukuisilla ulkomaalaisilla tähditetty, paikallinen Huskies. Porvoolaiset puolestaan matkustavat Suomen Turkuun 25.5. taistelemaan kahdesta tärkeästä sarjapisteestä Trojansin kustannuksella. 

 

Ottelun tilastot (SAJL)

 

 

 

Radio

Siirry työkalupalkkiin