Trojans ei ole sarjakauden kolmessa ensimmäisessä pelissään onnistunut vielä kertaakaan etenemään vastustajan päätyyn asti.
Karri Kuuttila, Trojans päävalmentaja
Karri Kuuttilan luotsaama Trojans ei ole saanut toivotunlaista alkua kaudelle ja voittosarakkeeseen ei ole saatu vielä pisteitä. Yhtä tiukassa on myös Trojansin hyökkäyksen tekemät pisteet, sillä kolmessa ensimmäisessä pelissä on pistesuorituksissa onnistunut ainoastaan potkaisija Joni-Petteri Malka, joka onnistui upottamaan 34 jaardisen kenttäpotkumaalin Roostersia vastaan kauden avausottelussa. Tämän jälkeen Malkaa onkin nähty ainoastaan kerran kentällä molemmissa otteluissa – suorittamasssa joko ensimmäisen tai toisen puoliajan aloituspotkun.
Trojansin pistesarakkeessa on kolmen ottelun jälkeen ainoastaan viisi pistettä, joista Vaasa Royals on tehnyt kaksi, oman maalin läheisyydessä lentopotkun aloitussyötön mentyä potkaisijan yli ja takarajasta yli. Trojansin puolustusta vastaan sen sijaan on onnistuttu tekemään jo 108 pistettä.
Trojansin startti kauteen oli lähtökohtaisesti jo hankala, sillä edellinen päävalmentaja Mikko Virolainen ilmoitti jo hyvissä ajoin syksyllä että ei jatka seuran luotsina, eikä tilannetta helpottanut myöskään pääsponsorin vetäytyminen seuran tukijan paikalta.
Trojansia vaivaa tällä hetkellä akuutti pelaajapula, joka näkyy etenkin laitahyökkääjien pelipaikalla. Osa pelaajista on iskenyt romut naulaan ainakin tältä kaudelta, ja osa siirtynyt muihin seuroihin palloilemaan.
Pelinrakentaja Teemu Thornström onnistui pitkällä heitollaan tavoittamaan Miko Ylikosken
Pelaajapulan mukana on tullut myös pelin pelikirjan yksinkertaistuminen, ja tuntuukin että hyökkäyksen pelikirjan lehdiltä ei Josh Quesadan linjan läpijuoksun lisäksi löydy paljoa vaihtoehtoja, mikä helpottaa suurelta osin vastustajan työtä, lataamalla boksiin riittävän määrän pelaajia, ja ottamaan sen ainoankin syömähampaan pois. Quesada on kolmessa ottelussa edennyt 226 jaardia, 67 yrityksellä (ka. 3.37).
Muutamat satunnaiset heitot ovat löytäneet laitahyökkääjäjänsä, joista ykköstargettina on selkeästi ollut Tach Mai Tri, mutta pääsääntöisesti heitot ovat jääneet vajaiksi tai lennelleet laitahyökkääjien yli. Pelinrakentaja Gilbert Rivera on heittänyt kolmessa pelissä 52 kertaa, joista ainoastaan 11 on onnistunut tavoittamaan oman pelaajan. Näistä kahdeksan koppia ja koko kauden 103 heitetystä jaardeista, 73 on kirjattu Mai Trille.
Trojansin valopilkkuihin kuuluu ehdottomasti Ville-Valtteri Suojanen, joka ei pelin aikana montaa yritystä sivurajalla viihdy. Suojasen bravuureihin useamman kauden aikana on kuulunut lentopotkusta tehty oma juoksusuoritus, joita Butchersia vastaan nähtiin kaksi onnistunutta. Lisäksi Suojanen nähdään puolustuksen takakentällä sekä potkujen palauttajana.
Vielä viime kaudella Vaahteraliigan suosikkeihin lukeutunut ja kolmannelle sijalle päätynyt Trojans, kyntääkin nyt syvällä liigassa ja majailee tällä hetkellä sarjataulukon viimeisenä. Trojansin edellä on ottelun vähemmän pelannut Tampere Saints, joka on hävinnyt molemmat pelaamansa ottelut.
Vaikka kausi on vasta alkumetreillä, näyttääkin alkukauden esitysten perusteella siltä, että Trojansin päävastustaja tälle kaudelle tulee Tampereelta, joilla kausi on alkannut myös tahmeasti ainostaan seitsemällä tehdyllä pisteellä kahdessa ottelussa.
Trojans saa seuraavaksi vastaansa sarjanousija Hämeenlinna Huskiesin, joka voitti avausottelussaan Tampere Saintsin selvänumeroisesti 50-0. Ottelu pelataan Hämeenlinnassa, Kaurialan urheilukentällä, maanantaina 5.6. klo 18:30.
Trojans kohtaa tämän hetkisen päävastustajansa Tampere Saintsin 15.6. Pyynikillä, ja toisen kerran Turun Yläkentällä 29.7.