Wolverines murskavoittoon Kuusankoskella

Intiaanien kanootti lähti vuotamaan jo ensimmäisestä neljänneksestä lähtien. 

Cheerleaderit saivat osansa Suomen kesäisestä säästä.

Helsinki Wolverines kävi hakemassa helpon voiton Kuusankosken mutaiselta luonnonnurmikentältä, ja pöllytti kotijoukkuetta peräti lukemin 0-70.

Rankassa vesisateessa reilu viidenkymmenen silmäparin katsomolle esitetty maanantai-illan divaripeli, ei antanut missään vaiheessa trillerin aineksia. Edes Kotka Eaglesien pelaajien hurjat kannatushuudot ja tiukat ohjeistukset tai kenttäkuuluttajan viiltävä huumori eivät siivittäneet Indiansia urotekoihin.

Kotijoukkue ei saanut peliään missään vaiheessa kulkemaan, ja kokonaisetenemiseksi juoksu- ja heittopelit yhteenkirjattuna, sarakkeeseen saatiin merkitä +8 edettyä jaardia koko pelissä,  ja ensimmäisiä yrityksiäkin tuli ainoastaan kolme. 

Toisella puolella palloa taas onnistuttiin huomattavasti paremmin, sillä Janne Lehtisen luotsaama Wolverines eteni heitoin ja juoksuin 568 yhteisjaardia. Kun hyökkäysjaardeihin vielä lisätään 86  potkujen palautuksissa tehtyjä jaardeja, nousee kokonaissaldo määrään 654.

Wolverinesin RB #6 Andre Dahlman näyttää esimerkkiä että homma hotuu vaikka käsillä kävellen.

Sateinen sää antoi ennakko-odotuksia juoksupelin priorisoinnista, mutta Wolverines pisteli pallon ilmaan 45 kertaa, joista 24 saatiin oman pelaajan toimesta kiinni. Kiinniotetuista palloista peräti yhdeksän toimitettiin päätyyn asti, ja suurimpana maalaajana toimi Cedric Johnson, joka kuudella kiinniotollaan saalisti peräti 212 jaardia, 35.3 keskiarvolla, tehden neljä touchdownia. Marcus Siiskonen onnistui kolmesti, ja junioripelaajat Markus Haapasaari sekä Rasmus Laalo saivat onnistuneen maalin mieheen. Myös maata pitkin palloa toimitettiin eteenpäin 150 jaardin arvoisesti. Andre Dahlman eteni pääosin linjan keskeltä juoksemalla 60 jaardia.

Myles Gates ei kuulunut illan onnistujiin.

Kotijoukkue Indians menetti pelin aikana kaksi pelaajaa loukkaantumisiin ja muutenkin kapea rosteri pelin loppupuolella oli enää alle kahdenkymmenen terveen yksilön voimin kentällä taistelemassa. Myös Indians-pelinrakentaja Myles Gates poistui puoliajalle jääpussi tiukasti polveen teipattuna.

Indians heitti pallon ilmoihin 17 kertaa, joista se napattaiin kiinni seitsemän kertaa. Viisi kertaa tässä onnistui omat, ja kahdesti naapuri.

Heitetyillä palloilla edettiin 30 jaardia, ja kun  juoksemalla peruutettiin 22 jaardia, jäi lopulta viivan alle kahdeksan edettyä kokonaisjaardia.

Radio

Siirry työkalupalkkiin