Taistelu kolmospaikasta odotetun tiukka

Vajaamiehinen Butchers taisteli tasapäisesti kolmannesta sijasta. Royals vei tiukan ottelun numeroin 14-19 (7-12).

Hamarin kentän katsomo riitti porvoolaisfaneille.

Porvoon keskuskentän ollessa remontissa, Butchers pelasi ensimmäisen kotiottelunsa poikkeuksellisesti Hamarin luonnonnurmella. Hamarin upealla paikalla sijaitseva urheilukenttä antoi sopivat ja riittävät puitteet ottelun läpiviemiseksi. Sää helli noin kolmisataapäistä katsojamäärää ja peli pelattiin Suomen olosuhteisiin nähden hellesäässä, mittarin kivutessa noin +25 celsiusasteeseen. Rankat olosuhteet verottivat myös seitsenhenkistä tuomariryhmää, josta yksi putosi pelistä pois ottelun puolivälissä. 

Kenttäongelman lisäksi, Butchersia on kohdannut epäonni pelaajien loukkaantumisten muodossa. Lauantain aloituskokoonpanosta puuttui puolustuksen linjan päästä Jesse Vuoksenturja sekä keskeltä Roni Paananen. Hyökkäyspuolen suurimman menetyksen seura koki, kun Darion Hall loukkaantui Roostersia vastaan pelatussa maanantai-illan ottelussa, ja koko kausi oli samalla ohi.

Hiljainen hetki Ismo “Ipa” Salon muistoksi

Ottelu aloitettiin hiljaisella hetkellä edesmenneen Porvoo Butchersin huoltajan, Ismo Salon muistoa kunnioittaen. 

Lauantai-iltapäivän otteluun Royalsia vastaan seura oli parsinut kasaan varamiehisen kokoonpanon ja keskushyökkääjän paikalla taiteili lainamiehet puolustuksesta, Troy Roach sekä Tommi Padatsu. Roachin otteista näkyi, että vaikka lukioaikana keskushyökkääjän paikalla oltiinkin palloa kannettu, paras osaaminen kuitenkin löytyy puolustuksen puolelta.

Roach kantoi pelissä kymmenellä kannolla ainoastaan 19 kokonaisjaardia ja Padatsu kahdella juoksulla neljä. Paras porvoolaisetenijä oli pelinrakentaja Jordan Moore, joka poikkeuksellisesti loukkaantuneen keskushyökkääjä Darion Hallia kunnioittaen pelasi avauspuoliskon Hallin pelipaidalla 19. Puoliajan jälkeen Moore bongattiin kentältä jo omissa pelivetimissä ja tutulla pelumerolla 1. Moore kantoi palloa 19 kertaa, yhteensä 59 jaardin arvoisesti.

Butchersin pelaajat seuraavat huolestuneena pelinrakentajansa tilannetta.

Pelissä nähtiin kaksi vakavaa, suuren luokan loukkaantumista, kun ennen puoliaikaa Royals menetti polvivamman takia kokeneen puolustuksen linjamiehen Thomas Cekenin.  Porvoolaisille musta hetki sattui kolmannen neljänneksen lopussa, kun pelinrakentaja Jordan Moore väänsi polvensa pahan näköisesti linjanläpi juoksussa ja joutui tuskaisesti jättämään pelikentän.

Moore rikkoi jo nilkkansa pelissä Seinäjoki Crocodilesia vastaan pari viikkoa aikaisemmin, mutta vahvasti nilkka teipattuna Moore kuitenkin on päässyt pelaamaan ja tehnyt hyvää tulosta.

Jordan Mooren ja porvoolaisten musta hetki.

Vielä jutun kirjoittamishetkellä sunnuntaina loukkaantumisen vakavuus ei ole selvillä, kuitenkin Mooren omien sanojensa mukaan, ennen maanantain magneettikuvausta, epäilys on sisemmän sivusiteen repeytyminen ja epäily kauden päättymisestä. Pahasti näyttää siltä, että päävalmentaja Jimi Roikon on juhannuksen aikana etsittävä molemmille jenkkipelipaikoille uudet pelimiehet, keskushyökkääjä sekä pelinrakentaja.

Itse peli oli arvoisensa jännitysnäytelmä. Ensimmäisen neljänneksen vei kotijoukkue Butchers niukasti nimiinsä 7-6, kun kotijoukkueesta pisteiden teossa onnistuivat Phung Nguyen touchdownissa ja Daniel Luoma lisäpistepotkussa. Vierasjoukkueesta onnistui poikkeuksellisessa play-action-reverse-pass -pelissä RJ Long löytämään täysin vapaaksi itsensä juosseen Spencer Cutlanin. Lisäpistepotkuun sai näppinsä väliin Sebastian Karbin ja vieraat joutuivat tyytymään kuuteen pisteeseen.

Sebastian Karbin näppeineen lisäpistepotkun välissä.

Toisella neljänneksellä Royalsin pelinrakentaja Justin Sottilare löysi maalialueelta täysin vapaana olleen Cutlanin kuuden pisteen arvoisesti. Lisäpisteyrityksen aloitussyöttö epäonnistui ja ensimmäisellä yrittämällä pallo saatiin kyllä toimitettua heittämällä Jamaal Fredericksille, mutta peli kutsuttiin takaisin virheen seurauksena. Uusi yritys epäonnistui ja taululle jäi puoliaikatulokseksi vierasjoukkueen 7-13 johtoasema.

Kolmannella neljänneksellä ei pisteitä tehty ja kun kotijoukkueesta onnistuttiin maalinteossa kerran, Tommi Padatsun lyhyellä juoksulla ja vierasjoukkueen Jussi Kaasin kiinniotolla, sekä Cutlanin lisäpistepotkulla, lähtivät sarjapisteet vierasjoukkueen mukaan lukemin 14-19.

Tappio oli Butchersin kauden toinen ja voitto Royalsin kolmas. Sarjataulukossa Royals nappasi kolmannen sijan haltuunsa, Butchersin edeltä. Molemmilla joukkueilla on nyt kolme voittoa ja kaksi tappiota. 

 

 

   

Radio

Siirry työkalupalkkiin