SM-liigan runkosarjan kärkipaikka oli tarjolla illan ottelun voittajalle.
Runkosarjan kakkonen Atlas sekä nelonen HIFK, kamppailivat runkosarjan piikkipaikasta Myyrmäen Urheilutalolla. Ennen illan ottelua Atlas oli kahdeksassa ottelupisteessä ja vierasjoukkue HIFK seitsemässä.
Ottelu oli tasaisempi taistelu kuin mitä kuuden maalin ero lopputuloksessa antaa kertoa. Puoliajalle lähdettiin kotijoukkue Atlaksen kolmen maalin johdossa, lukemissa 14 – 11 ja parin maalin erolla peliä jatkettiin ottelun viimeiselle kolmelle minuutille asti, kunnes Heikki Laitinen ratkaisi lopullisesti pelin Atlakselle, tekemällä viimeisen kolmen minuutin aikana kolme maalia kotijoukkueelle, päättäen pelin loppulukemiin 33 – 27. Laitinen upotti kaikki kahdeksan maalia kohden heittämänsä palloa sataprosentisesti verkon perille.
Viidellä voitolla ja yhdellä tappiolla, Atlas Vantaa siirtyi runkosarjan kärkipaikalle, ennen hallitsevaa suomenmestaria Cocksia, joka on pelannut kaksi ottelua vähemmän. HIFK puolestaan jäi samalle runkosarjan sijaluvulle neljä, kolmella voitolla, kahdella tappiolla sekä tasapelipisteellä Siuntiosta.
Ottelun alussa palkittu, 300 ottelun rajapyykkiin yltänyt Atlaksen maalivahti Tuomas Laitinen, pelasi loistavan ottelun ja oli omalta osaltaan taittamassa HIFK:n joukkuetta siltaan 21:llä torjunnalla. Kotijoukkueen Sebastian Säkkinen ylitti 600:n tehdyn liigamaalin rajan ottelussa.
Ennen peliä kukitettiin myös Atlas Vantaan mediavastaava TImo Järviö, täytettyään pyöreät 70 vuotta.
Atlas Vantaa – HIFK 33 – 27 (14 – 11)
Torjunnat: Tuomas Laitinen 21, Ivan Saltykov 7, Theotodos Christou 3
Parhaat maalintekijät: Heikki Laitinen 8, Sebastian Säkkinen 7, Kristian Jansson 7, Niclas Ahlgren 7
*** Tuomas Laitinen
** Anthony Hellakoski
* Heikki Laitinen
Ottelun tilastot (SKPL)
Illan toinen ottelu, lähes viidensadan silmäparin alla pelattu ÅIFK – PIF, päättyi kotijoukkueen voittoon lukemin 31 – 26 (12 – 14)