PIF haki kauden toisen voittonsa HIFK:n kustannuksella miesten käsipalloliigassa. Helsingistä mukaan lähti arvokas päänahka.

Runkosarjan kuudennelta sijalta illan otteluun lähtenyt HIFK joutui antamaan tasoitusta PIF:lle jo ennen pelin alkua, kun harjoituksissa silmävamman saanut joukkueen kapteeni Johannes Bargum joutui seuraamaan ottelua katsomosta. Bargumin puuttuminen viivapelaajan paikalta näkyi HIFK:n tehottomuutena viivalla ja maalin tekeminen oli tuskallista.
PIF johti ottelua heti alusta asti ja vei ensimmäisen jakson kahden maalin erolla, numeroin 11-13. Helpotusta muutenkin tahmeaan peliin ei tuonut toisen erän puolivälissä punaisella kortilla itsensä katsomoon pelannut Nicola Zujicin suoritus.
HIFK onnistui käymään ottelussa johtoasemassa ottelun viimeisen viiden minuutin aikana kahdesti, mutta Paraisten tiukka loppukiri toi PIF:n tasoihin ja kolme sekuntia ennen loppuvihellystä Samuel Alexanderssonin heittämällä maalilla, 22-23 voittoon.
PIF:n Vlatko Tasevski onnistui upottamaan pallon HIFK:n maaliverkkoon kahdeksan kertaa. HIFK:n paras maalintekijä Roman Protcenko sai maalisarakkeeseensa kuusi merkintää.

Ottelun jälkeen kotijoukkueen päävalmentaja Rostislav Grinishin ei ollut tyytyväinen omiensa antamaan panokseen, moittien pelaajien asenneongelmaa jo peliin lähdettäessä.
Markus Mattila oli Paraisten maalissa huippuvireessä, torjuen 19 maalia kohti heitettyä palloa. Kentän toisessa päässä Ivan Saltykov ja Theodotos Christou jakoivat vastuun tolppien välissä, molempien torjuessa kuusi heittoa.
HIFK tappiollaan putosi sarjataulukossa Siuntion taakse seitsemänneksi, samoilla sarjapisteillä, mutta heikommalla maalisuhteella. Joukkueiden Siuntiossa pelattu keskinäinen ottelu lokakuussa päättyi tasapeliin 33-33. Seuraava keskinäinen ottelu pelataan Helsingissä 19.1.
Illan liigaottelut:
MSM HIFK vs. PIF 22 – 23 (11 – 13)
MSM SIF vs. HC HIK 36 – 16 (15 – 8)
MSM Atlas vs. ÅIFK 34 – 18 (18 – 12)