Cocksille helppo voitto kotihallissa

Cocks murskasi vajaamiehisen Hangon.

Lähtökohdat illan otteluun ei ollut HC HIK:lle otolliset, sillä ilman voittoja sarjataulukon viimeisellä sijalla majaileva hankolaisjoukkue oli saapunut Riihimäelle ainoastaan kahdeksalla kenttäpelaajalla ja kahdella maalivahdilla varustautuneena.

Teemu Tamminen

Kotijoukkue Cocksin kapteeni, Teemu Tamminen, kävi ottelun ensimmäisen kymmenen minuutin aikana pistämässä pallon naapurin maalivahdin selän taakse seitsemän kertaa ja missaamassa yhden seitsemän metrin heiton, jonka jälkeen kohta siirtyikin loppupeliksi mehupullon kanssa vaihtopenkille.

Cocks repi jo pelin alussa niin hyvän kaulan, että antoi peliaikaa myös nuorille pelaajilleen, joista maalivahti Lauri Arkko tuli nopeasti Giedrius Morkunasin tilalle ja  torjui maalissa seitsemän heittoa. Leevi Viita puolestaan teki yhden maalin. Cocks kierrätti kaikkia maalivahtejaan tasaisesti ja toisella puoliajalla tolppien välissä aloitti Vitaly Shitsko ja loppuosan puoliajasta Arkko. Vierasjoukkueen maalivahdit torjuivat kotijoukkueen pallosateesta yhteensä ainoastaan viisi palloa.

Alkukauden Hangossa pelannut maalitykki Nikola Zujic siirtyi paria viikkoa aikaisemmin GrIFK:n riveihin pelaamaan loppukaudeksi, joten tehoja puuttui maalinteko-osastolta runsaasti. Alkukauden 12:ssa ottelussa Zujic teki yhteensä 83 maalia ja oli joukkueen tehokkain pelaaja.

Lauri Arkko

Itse pelissä hankolaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia, ollen jokaisella osa-alueella monta askelta sarjajohtajan jäljessä, ja ainoaksi jännitysmomentiksi jäikin ainoastaan että ylittääkö vieraat kymmenen maalin rajapyykin.

Ensimmäinen jakso meni kotijoukkueen nimiin lukemin 20-7 ja lopputulos 39-11 kertoo joukkueiden tasoerosta. Teemu Tamminen oli kotijoukkueen tehokkain seitsemällä maalilla, viisi maalia mieheen tehtailivat Roni Syrjälä, Nils Kreicbergs sekä Andre Udd. HC HIK:n joukkueesta heiteltiin palloa maaliin 1-3 kertaa eri pelaajien toimesta.

Roni Syrjälä

Lopputulos:
Cocks HC HIK 39 – 11 (20 – 7)

Parhaat Maalintekijät:
Teemu Tamminen 7, Roni Syrjälä 5, Nils Kreicbergs 5,  Andre Udd 5

Torjunnat:
Vitali Shitsko 9, Lauri Arkko 7, Giedrius Morkunas 7, Johan Ståhlberg 3, Konsta Saarenpää 2

Parhaat pelaajat:
***  Nils Kreicbergs
** Vitali Shitsko
* Teemu Tamminen

Joukkueiden runkosarjan viimeiset ottelut:
13.2. 19:00 Samppalinnan Palloiluhalli ÅIFK vs. Cocks
13.2. 19:00 Hangon Urheilutalo HC HIK vs. PIF

Kuvat ja teksti: © FSC Media

Radio

Siirry työkalupalkkiin