Kauniaisissa pelattiin paikasta ylempään jatkosarjaan. Kotijoukkue teki uskomattoman nousun seitsemän maalin takaa-ajoasemasta.

Ensimmäisellä puoliajalla näytti siltä että HIFK vie kotijoukkue GrIFK pelkästään yrittää hidastaa menoa.
Vierasjoukkue oli suurimmillaan karkumatkalla seitsemän maalin johdossa tilanteessa 6-13, ja puoliajalle lähdettiin vielä vieraiden neljän maalin johtoasemassa, 10-14.
GrIFK:n päävalmentaja Kaj Hagman sai puoliajalla pukukopissa nuotit kohdilleen ja maali maalilta kotijoukkue kuroi etumatkaa kiinni. Puolitoista minuuttia ennen loppua HIFK:n Vladimir Knopinskii tasoitti vielä tilanteeksi 27-27, mutta Anthony Hellakoski sekä Patrik Lång kuittasivat ottelun viimeisellä minuutilla kotijoukkueelle kahden maalin voiton ja paikan ylempään jatkosarjaan.

Tappiosta huolimatta HIFK:n Theodotos Christou onnistui maalissa hyvin, torjuen 17 maalia kohti heitettyä palloa. Myös Cocksista siirtynyt maalivahti Kalle Alander pääsi pelin lopussa tolppien väliin, mutta Alanderille ei torjuntamerkintöjä kuitenkaan sarakkeeseen saatu merkittyä.

GrIFK jatkaa siis voitollaan kolmen muun joukkueen, Cocksin, Dickenin sekä BK-46:n kanssa ylemmässä jatkosarjassa ja HIFK:n oli tyytyminen runkosarjan viidenteen sijaan ja jatkopeleihin alemmassa jatkosarjassa. HIFK:lla on vielä kuitenkin mahdollisuus päästä yrittämään välieriin, jos sijoitus on kahden parhaan joukossa alemman jatkosarjan päätyttyä.
Alemmassa jatkosarjassa HIFK:n mukana jatkaa SIF, ÅIFK ja Atlas.
Liigapaikastaan joutuvat taistelemaan PIF sekä HC HIK
Miten liiga jatkuu?
Liigan jatkopelit on jaettu ylempään sekä alempaan jatkosarjaan, joissa molemmissa sarjoissa pelaa neljä joukkuetta runkosarjamenestyksen perusteella.
Kummassakin lohkossa joukkueet pelaavat kaksi kertaa jokaista omaan lohkonsa joukkuetta vastaan. Kukin joukkue saa lohkoon mukaansa samassa lohkossaan runkosarjassa vastakkain pelanneen joukkueen ottelun tuomat runkosarjapisteet.
Ylemmän sarjan kaksi parasta joukkuetta pääsee lepovuoroon ja suoraan neljän parhaan joukkueen välieriin ja alemman jatkosarjan kaksi parasta joukkuetta pelaavat paikastaan puolivälierässä ylemmän lohkon kahta heikompaa joukkuetta vastaan.
Liigan kaksi huonointa joukkuetta karsivat sarjapaikastaan ykkösdivarin kahta parasta joukkuetta vastaan.

Parhaat maalintekijät:
Ardo Puna 13, Anthony Hellakoski 10, Oscar Udd 6, Sami Silfver 4
Torjunnat:
Theodotos Christou 17, Albert Georgs 6, Atte Pakarinen 4
Parhaat pelaajat:
*** Anthony Hellakoski
** Ardo Puna
* Miro Koljonen
Runkosarjan viimeisen kierroksen tulokset:
GrIFK vs. HIFK 29 – 27 (10-14)
ÅIFK vs. Cocks 24 – 38 (15 – 18)
Dicken vs. BK-46 33 – 25 (17 – 12)
SIF vs. Atlas 31 – 22 (18 – 9)
HC HIK vs. PIF 12 – 31 (5 – 13)
Ylemmän jatkosarjan joukkueet:
(10p) Cocks (Riihimäki)
( 8p) Dicken (Helsinki)
( 6p) BK-46 (Karjaa)
( 0p) GrIFK (Kauniainen)
Alemman jatkosarjan joukkueet:
(10p) HIFK (Helsinki)
( 8p) SIF (Siuntio)
( 4p) ÅIFK (Turku)
( 2p) Atlas (Vantaa)
Sarjapaikasta karsivat joukkueet:
PIF (Parainen)
HC HIK (Hanko)
Otsikkokuva, Ardo Puna
Artikkelikuvat, Kaj Hagman, Nikola Zujic, Kalle Alander, Anthony Hellakoski
Teksti sekä kuvat © FSC Media