Dicken löylytti karjaalaiset perinpohjin – BK-46 jäi alle 20 maaliin.
Jos etukäteen ei olisi tiennyt, illan ottelusta ei pelisuoritusten perusteella olisi voinut arvata että pelissä vastakkain pelasivat liigan runkosarjan kakkonen ja kolmonen.
Vaikka kyseessä olikin merkityksetön ottelu molemmille joukkueille, niin varmasti lipun ostaneet katsojat tai maksumuurin taakse piilotetun lähetyksen seuraajat olisivat halunneet saada rahoilleen edes jonkinlaista vastinetta ja kamppailuhenkeä pelissä. Vaikea uskoa että edes fanaattisimmat kotijoukkueen kannattajat haluaisivat nähdä kahta näin eri tasolla pelaavaa joukkuetta vastakkain.
BK-46 pelasi koko ottelun kuin käsijarru päällä, ja sai ensimmäisellä puoliajalla ainoastaan kuusi palloa Dickenin maalivahtina pelanneen Kim Davidsonin selän taakse. Suurin jännitys toisella puoliajalla olikin, että saako vierasjoukkue ottelussa 10 maalin rajan rikki. Ottelun maaliero kävi suurimmillaan 20:ssä maalissa ottelutilanteessa 32-12 ja joukkueiden lopulliseksi eroksi jäi vielä 18 maalia, 36-18.
Tiistaina päätökseen saadun alemman jatkosarjan lisäksi nyt saatiin päätökseen myös ylempi jatkosarja, kun illan toisessa ottelussa Cocks voitti kotonaan GrIFK:n lukemin 31-23 (14 -10).
Paras viidestä -systeemillä pelattavissa puolivälierissä kohtaavat BK-46 ja HIFK, sekä GrIFK ja SIF. Runkosarjan sekä ylemmän jatkosarjan voittanut Cocks ja toiseksi sijoittautunut Dicken saavat lepovuoron jälkeen ottelupareista itselleen vastustajat välieriin.
Puolivälierät pelataan 18.-26.4. ja välierät 29.4.-11.5.
Ottelun lopputulos: MSM Dicken vs. BK-46 36 – 18 (20 – 6)
Parhaat maalintekijät: Max Granlund 6, Robin Granlund 5, Benny Broman 5
Torjunnat: Kim Davidson 14, Bogdan Klepa 8, Mikael Heinonen 6
*** Tadas Stankevicius
** Kim Davidson
* Robin Granlund
Teksti ja kuvat @FSC Media
Otsikkokuva: FSC Median arkisto, Kim Davidson