Puolivälierien ratkaisut siirtyivät perjantaille

Molemmat miesten puolivälieräparit siirsivät ratkaisua viidenteen ja viimeiseen otteluun.

Keskiviikon kohtaamisessa Siuntiossa vierasjoukkue GrIFK oli tasaisessa ottelussa kolme maalia parempi, lukemin 25-28. Anthony Hellakoski teki ottelussa kahdeksan maalia. Kotijoukkueen maalissa torjunut Rony Leven puolestaan ehti pallon tielle 13 kertaa.

Niclas Ahlgren, HIFK #92

Toisessa puolivälierässä torstaina, kohtasivat HIFK sekä BK-46 Helsingin Urheilutalolla. Ottelussa oli BK:lla panoksena paikka välieriin ja HIFK:lla tavoite siirtää ottelun ratkaisua viidenteen kohtaamiseen Karjaalle.

Molempien joukkueiden otteissa alkoi näkymään jo pitkän kauden väsymys, ja palloja hukkailtiin usein myös huolimattoman pelaamisen kautta, ja esimerkiksi ensimmäisen puoliajan viimeinen kuusiminuuttinen pelattiin molempien joukkueiden osalta maalittomana.

HIFK:n maalivahdit eivät varsinaisesti loistaneet ottelussa, mutta BK-46 törmäsi monesti kotijoukkue HIFK:n fyysiseen puolustukseen, ja etenkin Kristian Jansson tykkäsi ryskätä puolustusviivalla kotikatsojien iloksi.

Ardo Puna teki pelissä 10 maalia ja valittiin ottelun vakuuttavimmaksi pelaajaksi. Edes Karjaan maalivahti Bogdan Klepan 16 torjuntaa ei riittänyt auttamaan joukkuetta kuin keskinkertaiseen suoritukseen, ja HIFK vei neljännen kohtaamisen lukemin 29-23.

Seuraavat puolivälierät pelataan jo perjantaina Karjaalla sekä Kauniaisissa, joten HIFK ja BK-46 joutuvat lähtemään otteluun alle vuorokauden lepoajalla. Molempien otteluparien voittajat pelaavat välierissä Cocksia tai Dickeniä vastaan. Välieräparit selviävät perjantain ottelutulosten perusteella.

Parhaat maalintekijät: Ardo Puna 10, Janne Korpimäki 7, Christoffer Eneberg 4
Torjunnat: Bogdan Klepa 16, Kristofer Karlsson 5, Kalle Alander 4

*** Ardo Puna
** Kristian Jansson
* janne Korpimäki

Puolivälieräsarja 1 (2 – 2)
Puolivälierä 1 GrIFK vs. SIF 27 – 25 (12 – 12)
Puolivälierä 2 SIF vs. GrIFK 26 – 21 (10 – 8)
Puolivälierä 3 GrIFK vs. SIF 21 – 28 (11 – 17)
Puolivälierä 4 SIF vs. GrIFK 25 – 28 (13 – 13)

Puolivälieräsarja 2 (2 – 2)
Puolivälierä 1 BK-46 vs. HIFK 23 – 22 (14 – 9)
Puolivälierä 2 HIFK vs. BK-46 30 – 28 (17 – 12)
Puolivälierä 3 BK-46 vs. HIFK 28 – 21 (15 – 15)
Puolivälierä 4 HIFK vs. BK-46 29 – 23 (14 – 12)

Teksti ja kuvat @FSC Media
Otsikkokuva: FSC Median arkisto (2018), Jasper Heino
Artikkelikuva: FSC Median arkisto (2018), Niclas Ahlgren

Radio

Siirry työkalupalkkiin