Korkeakoulusarjan jenkkifutisottelut saatiin päätökseen viikonloppuna Helsingissä neljän joukkueen turnauksena.
Aamuotteluiden välierissä pelattiin pääsystä loppuotteluun, ja hävinneille oli luvassa taistelu pronssimitaleista. Mitaleita tosin ei tämän vuoden sarjassa pelaajille jaettu, sillä ottelujärjestely putosi tällä kertaa liiton syliin, ja palkintokauppoihin ei ehditty.
Aamupäivän semifinaaleissa Aalto Predators ja hallitseva mestari Lappeenranta Wildmen ottivat yhteen toistamiseen. Edellinen kohtaaminen maaliskuussa päättyi lappeenrantalaisten 6-20 voittoon ja voimasuhteet olivat pysyneet suunnilleen samana. Tällä kertaa Wildmen oli parempi lukemin 14-23

Toisessa välierässä kadettikoulun NDU Black Knights voitti turkulaisen TUAS Tornadoesin 15-21 ja eteni loppuotteluun Wildmenin vastustajaksi.
Pronssiottelussa Aalto Predators onnistui voittamaan TUAS Tornadoesin lukemin 24-8, kun aikaisempi kohtaaminen puolestaan oli mennyt tiukassa ottelussa turkulaisille 24-26.
Loppuottelupari NDU sekä Wildmen kohtasivat aiemmin maaliskuussa Lappeenrannassa ja silloin kotijoukkue Wildmen oli runsasmaalisessa ottelussa perempi lukemin 45-41 (21-21).
Illan finaalissa ei pisteitä tehtailtu samaan tahtiin, vaan puoliajalle lähdettiin Wildmenin johtolukemissa 12-7. NDU onnistui pääsemään viimeisellä neljänneksellä lukemilla 12-14 niskan päälle tehtyä touchdownin sekä yhden pisteen lisäpistesuorituksen, mutta Wildmen rankaisi kahden minuutin varotuksen sisällä vielä yhdellä touchdownilla sekä näyttävällä kahden pisteen lisäsuorituksella.
Loppulukemat 20-14 toivat Lappeenranta Wildmenille toisen peräkkäisen sarjavoiton.
Puolivälierät:
Aalto Predators 14 – 23 Lappeenranta Wildmen
NDU Black Knights 21 – 15 TUAS Tornadoes
Pronssiottelu:
Aalto Predators 24 – 8 TUAS Tornadoes
Loppuottelu:
Lappeenranta Wildmen 20 – 14 NDU Black Knights
Teksti ja kuvat @FSC Media
Otsikkokuva: FSC Media, Lappeenranta Wildmen
Artikkelikuva: FSC Media, Eino Matikainen