Vaahteraliigaa pelattiin kahdella paikkakunnalla, Porvoossa sekä Helsingissä. Porvoossa vastakkain kohtasivat kotijoukkue Butchers ja Steelers, Helsingissä puolestaan perjantain ottelussa Wolverines ja Crocodiles, sekä sunnuntaina Roosters ja Royals. Liigaan osallistuva seitsemäs joukkue Tampere Saints oli kierroksella lepovuorossa.
Porvoon Butchers oli käynyt kauden avauskierroksella Vaasassa Royalsin vieraana, ja joutui poistumaan 33-12 tappio niskassaan. Toisella kierroksella Porvoon keskuskentälle vastaan asettui ensimmäisellä kierroksella Roostersin höyhentänyt Kuopion Steelers.

Suurin osa jenkkifutiksen raudanlujista katsomokommentoija-ammattilaisista oli etukäteen sitä mieltä, että kyse ei ole siitä että kumpi ottelun voittaa, vaan siitä, että kuinka suurella marginaalilla Butchers tulee ottelun häviämään.
Steelers joutui lähtemään otteluun ilman ensimmäisessä pelissä loukkaantunutta Santeri Inkistä sekä pelinrakentaja Seth Petersiä. Pelinrakentajan virkaa sai toimittaa hyvää tulosta ensimmäisessä ottelussa tehnyt keskushyökkääjä Gerard Johnson. Butchers myös joutui antamaan ottelussa tasoitusta, kun hyökkäyksen linjasta puuttui maajoukkuelinjamies, Pasi Lautala.
Ensimmäisessä ottelussa, Porvoon uudeksi keskushyökkääjäksi hankittu Dayton Winn, näytti lähinnä väärään paikkaan eksyneeltä turistilta, mutta Steelersiä vastaan alkoivat palapelin palaset loksahdella kohdilleen, ja mies teki tulosta monella eri pelipaikalla. Yhteensä jaardeja syntyi 268, joista juoksemalla 120, palloja palauttamalla 71, kiinniotoista 67, ja ratkaisevasta syötönkatkosta 10. Winn teki kaikki Butchersin neljä touchdownia.

Butchersilla näytti olevan joitain pieniä ongelmia hyökkäyksen puolella pelikutsujen kanssa, kun sivurajalta ei saatu tarpeeksi selkeäästi signaloitua kuvioita pelaajille. Vaasassa sivurajalla käytössä ollut merkinantoteline oli huhujen mukaan unohtunut sille reissulleen ja pelikutsut välitettiin käsimerkein pelaajille, jotka sitten tarkistivat niiden tulkinnat wrist coacheistaan.
Steelersin hyökkäys ei päässyt pelissä samanlaiseen vauhtiin kuin Roostersia vastaan edellisessä pelissä, ja varsinkin Gerard Johnsonin omat juoksut saatiin kotijoukkueen toimesta karsittua vähäisiin määriin. Johnson juoksi itse yhden maalin ja heitti 135 jaardia joista syntyi yksi touchdown.
Ottelun ratkaisu syntyi viimeisen kahden minuutin sisällä, kun myös puolustuksessa takakentällä ahkeroinut Dayton Winn katkaisi Gerard Johnsonin heiton kiinni, ja Butchers pääsi victory formationilla pelaamaan pelikellosta ajan pois. Lopputulokseksi jäi tulostaululle kotijoukkeen 27-20 voittolukemat.
Brahenkentällä Helsingissä, liigakierroksen toisessa pelissä, Wolverines avasi kautensa edellisessä ottelussa kauden avausvoittonsa Tampere Saintsin kustannuksella ottanutta Seinäjoki Crocodilesia vastaan.
Crocodiles sai otteluun unelma-alun, kun heti ottelun aloituspotkusta Ranskan maajoukkuemies Amir Kilani palautti pallon suoraan Wolverinesin päätyyn asti ja siirtyi johtoon. Crocodiles pysyi hyvin sarjanousija Wolverinesin kyydissä puoliaikaan asti, ja oli ainoastan kuusi pistettä jäljessä lähdettäessä toiselle puoliajalle, tilanteessa 27-21

Wolverinesin Charles Wort toisti pelin alussa Crocodilesien Kilanin tekemän tempun, ja palautti toisen puoliajan aloituspotkun Crocodilesin maaliin, ja oikeastaan tappoi seinäjokelaisten pelihuumorin siihen kohtaan.
Wolverines ei päästänyt vierasjoukkuetta enää ottelun aikana uhkaamaan johtoasemaansa, ja pelinrakentaja Robert Johnsonin johtama air raid -hyökkäys varmisti kotijoukkueelle kauden ensimmäisen voiton.
Wolverinesin Robert Johnson heitti ottelussa 257 jaardia, joista syntyi kolme touchdownia. Keskushyökkääjä William Young puolestaan juoksi pallon kanssa 144 jaardia ja kaksi touchdownia. Crocodilesin pelinrakentaja, Jonathan Baker, heitti 192 jaardia, joista syntyi yksi touchdown.
Lopputulos Brahenkentällä, 47-29, kertoo Wolverinesin hyökkäyksen tehokkuudesta, mutta myös siitä, että 29 päästettyä pistettä on liikaa, ja puolustuksen puolella on vielä pientä hienosäätöä tehvävänä.

Roosters lähti sunnuntain otteluun tappio alla Steelersille. Kauden avausottelun tappio oli ensimmäinen kahteen vuoteen, ja edellisen kerran Roosters on poistunut Vaahteraliigassa pelikentältä hävinneenä heinäkuussa 2017, jolloin Royals onnistui voittamaan kotikentällään Roostersin lukemin 29-14.

16-vuotias Santtu Vehkomäki avasi Roostersin pistetilin tehden samalla ensimmäisen touchdowninsa Vaahteraliigassa. Pistesuorius syntyi Miro Kadmiryn viiden jaardin heitosta. Keskushyökkääjä Karri Pajarinen oli Roostersin paras etenijä, ja juoksi pallon kanssa 137 jaardia tehden niistä kaksi touchdownia.
Miro Kadmiry heitti ottelussa 180 jaardia ja kaksi touchdownia. Toisen touchdownin kohteena oli Santtu Vehkomäki, ja toisen heiton nappasi kiinni maalialueella ensimmäisen neljänneksen loppupuolella Aleksander Wasiljeff.
Niko Kuikka oli Roostersin paras taklaaja viidellä taklauksella ja neljällä avustetulla. Kotijoukkueen puolustus oli normaalia ohuempi, kun rosterista puuttui puolustuksen linjasta Camille Gruel, Okko Outinen, Christer Berg ja tukimiesosastolta Santtu Äyräväinen.
Royalsin pelinrakentaja Diondre Borel eteni juosten eteenpäin 92 jaardia, mutta nettojaardeiksi tilastoihin jäi ainoastaan 70, jouduttuaan taklatuksi aloituslinjan takana 22 jaardia. Keskushyökkääjä Tom Suoste kuljetti palloa eteenpäin 98 jaardia.
Kierroksen 2 ottelut:
MVL Porvoo Butchers (1-1) vs. (1-1) Kuopio Steelers 27 – 20 (7 – 6)
MVL Helsinki Wolverines (1-0) vs. (1-1) Seinäjoki Crocodiles 47 – 29 (27 – 21)
MVL Helsinki Roosters (1-1) vs. (1-1) Vaasa Royals 28 – 7 (21 – 0)
Teksti ja kuvat ©FSC Media
Otsikkokuva: FSC Media, Roosters ja Royals
Artikkelikuva 1: FSC Media, Dayton Winn, Butchers
Artikkelikuva 2: FSC Media, Mikko Seppänen, Butchers
Artikkelikuva 3: FSC Median arkisto (2018), Amir Kilani, Ranskan maajoukkue
Artikkelikuva 4: FSC Media, Santtu Vehkomäki, Roosters
Artikkelikuva 5: FSC Media, Karri Pajarinen, Roosters