[ART] Dickenille kauden viides voitto

Ilman Teemu Tammista pelannut Riihimäen Cocks koki suurinumeroisen tappion Dickenille 23-29. Vielä puoliajalla kotijoukkue oli kahden maalin johtoasemassa 16-14, mutta puoliajan jälkeen Cocks putosi Dickenin vauhdista ja vierasjoukkue päätyi lopulta kuuden maalin voittoon.

Stankevicius pelasi viivan tiukasti molemmissa päissä

Kotijoukkueen kapteeni, Teemu Tamminen, oli vielä kärsimässä kolmen liigapelin ottelurangaistuksen viimeistä pelikieltoa, ja osallistuu jälleen liigapeleihin marraskuun toisella viikolla turkulaista vastaan. Tammisen pelikielto on koskenut ainoastaan liigapelejä, joten Suomen Cupiin, maaotteluihin sekä mestarien liigaan Tamminen on saanut osallistua.

Cocks oli suurissa vaikeuksissa Dickenin viivapelaaja Tadas Stankeviciuksen kanssa, joka upotti jokaisen heittämänsä pallon verkon perille, tehden ottelussa yhteensä 11 maalia.

Dickenin maalivahti Mikael Mäkelä pääsi vasta toisella puoliajalla hyvään torjuntavauhtiin, ja ensimmäisen jakson kuuden torjunnan lisäksi toisen puoliajan 14 maalia nosti ottelun kokonaissaldoksi 20 torjuntaa.

Mikael Mäkelä torjui ottelussa 20 kertaa

Cocks kierrätti maalissaan kaikkia kolmea maalivahtia ja tolppien välissä nähtiin Vitalii Shitskon ja Leevi Koistisen lisäksi myös pitkän loukkaantumisen jälkeen ensimmäisessä pelissään esiintynyt Aliaksandr Markelau.

Voitto oli Dickenille kauden viides viidestä ottelusta, ja Cocksille toinen tappio neljästä pelatusta pelistä.

Cocks vs. Dicken 23 – 29 (16 – 14)

Parhaat maalintekijät: Tadas Stankevicius 11, Max Granlund 5, Benny Broman 5, Bojan Zupanjac 5

Torjunnat: Mikael Mäkelä 20, Vitalii Shitsko 8, Aliaksandr Markelau 1

*** Tadas Stankevicius
** Mikael Mäkelä
* Bojan Zupanjac

Teksti ja kuvat ©FSC Media
Otsikkokuva: FSC Media, Bojan Zupanjac, Cocks
Artikkelikuva 1: FSC Media, Tadas Stankevicius, Dicken
Artikkelikuva 2: FSC Media, Mikael Mäkelä, Dicken

Radio

Siirry työkalupalkkiin