[ART] Cocks voittoon Champions Leaguen viimeisessä kotiottelussa

Riihimäen Cocks otti voiton Champions Leaguen ottelussa makedonialaisesta RK Eurofarm Rabotnikista lohkovaiheen viimeisessä kotiottelussa. Voitollaan Cocks nousi oman lohkonsa neljännelle sijalle. Jatkopaikka on kuitenkin karannut jo käsistä, sillä lohkosta jatkoon etenee ainoastaan kaksi parasta joukkuetta.

Peli oli tasaista vääntöä, ja ottelussa edettiin enimmillään parin maalin erolla alusta loppuun asti. Puoliajalle lähdettiin tasatilanteesta 13-13 ja lopputuloksen 23-21 sinetöi Roni Syrjälä aivan ottelun loppuhetkillä.

Vitalii Shitsko Torjui ottelussa 14 palloa.

Kapteeni Teemu Tamminen oli kotijoukkueen tehokkain maalintekijä kuudella osumalla ja Yura Lukyanchuck sai maalisarakkeeseen viisi merkintää. Vitalii Shitsko pelasi hyvän ottelun maalilla ja torjui 14 palloa. Neljästä seitsemän metrin heitosta Shitsko koppasi kaksi. Nico Rönnberg jätti edellisen pelin väliin vatsaflunssan takia, eikä näyttänyt olevan vielä tässäkään pelissä täydessä iskussa, vaikka kolme maalia kävikin viimeistelemässä.

Voitto oli Cocksille sarjan kolmas kaikkiaan yhdeksästä pelistä, ja viimeinen kymmenes ottelu pelataan Slovakialaista Tatran Bresovia vastaan, jonka Cocks onnistui kukistamaan syyskuussa kotiottelussaan numeroin 29-27.

Cocks on koko kauden kärsinyt palaajien loukkaantumisista, ja kausi on ollut vaikea. Kuntoutumassa on vielä esimerkiksi sivurajalta kaikki europelit seurannut Davor Basaric, jonka käsileikkauksesta toipuminen viivästyttää paluuta pelikentälle alkuvuoden puolelle asti.

ECL Cocks (FIN) vs.RK Eurofarm Rabotnik (MKD) 23 – 21 (13 -13)

Parhaat maalintekijät: Teemu Tamminen 6, Yura Lukyanchuck 5, Lovro Jotic 5
Torjunnat: Vitalii Shitsko 14, Nikola Mitrevski 6, Gradimir Chanevski 5

Teksti ja kuvat ©FSC Media
Otsikkokuva: FSC Media, Teemu Tamminen, Cocks
Artikkelikuva: FSC Media, Vitalii Shitsko, Cocks

Radio

Siirry työkalupalkkiin