[ART] Dickenille helppo kotivoitto

Kaj Hagmanin nappulat ovat olleet alkukauden sekaisin

Granin ahdinko syveni entisestään vierailtuaan Dickenin kotihallissa Pirkkolassa. Seitsemästä aikaisemmasta pelistä ainoastaan yhden sarjapisteen kerännyt GrIFK ei otteluun lähdettäessä ollut vedonlyöjien suosikkina ja lähti altavastaajana illan otteluun.

Huolimattomuus paistoi vierasjoukkueen pelaamisesta läpi ottelun ja esimerkiksi neljä ensimmäistä päätyseinää kohti heitettyä palloa menivät koskematta oikealta Dickenin maalin ohitse, ilman että Tuomas Laitisen tarvitsi palloihin kurottautua. Myös monet sivuttaissyötöt hukattiin joko sivurajasta yli tai naapurijoukkueen pelaajille.

Granin illan onnistujiin, 12 palloa torjuneen maalivahti Atte Pakarisen lisäksi, voidaan lukea A-juniori-ikäinen Aleksander Qvist, joka viimeisteli pelissä kolme maalia.

Illan peli oli sarjaa johtavalle Dickenille rutiininomainen peli, ja kauden seitsemäs voitto tuli selkeällä 15 maalin erolla, lukemin 38-23, ja jo puoliajalla ero oli venynyt seitsemän maalin eroksi. Filip Söderlund teki kotijoukkueelle kahdeksan maalia ja Max Granlund seitsemän.

Filip Söderlund osui maaliin kahdeksan kertaa

GrIFK:lle peli oli kauden seitsemäs tappio ja ainoa sarjapiste toistaiseksi on tullut kotiottelussa PIF:a vastaan, jossa PIF tasoitti ottelun ainoastaan seitsemän sekuntia ennen pelin päättymistä. Myös toista kautta Kauniaisissa päävalmentajana toimivan magneettinappulat ovat olleet totaalisen sekaisin koko alkukauden, eikä tulosta ole saatu toivotulla tavalla.

Lukuisista loukkaantumisista kärsivä Grani sai nimekkääseen listaansa lisäystä, kun Anton Karlssonin, Richard Sundbergin sekä Patrik Johansonin lisäksi, illan pelissä maajoukkuepelaaja Fredrik Forss loukkasi akillesjänteensä.

MSM Dicken vs. GrIFK 38 – 23 (18 – 11)

Parhaat maalintekijät: Filip Söderlund 8, Max Granlund 7
Torjunnat: Tuomas Laitinen 14, Atte Pakarinen 12, Tommi Haverinen 1

*** Tuomas Laitinen
** Filip Söderlund
* Atte Pakarinen

Teksti ja kuvat ©FSC Media
Otsikkokuva: FSC Median arkisto, Felix Nilsson, Dicken
Artikkelikuva 1: FSC Median arkisto Kaj Hagman, GrIFK
Artikkelikuva 2: FSC Median arkisto Filip Söderlund, Dicken

Siirry työkalupalkkiin